
Virastoissa, yrityksissä ja yhdistyksissä on samojen johtajien ja päälliköiden kyettävä repeämään aina vain useampaan suuntaan yhtäaikaa. Osaavan sihteerin avulla helpotetaan jokapäiväisten asioiden hoitamista, kun sihteeri ottaa hoitaakseen viestinnän, viimeistely- tai valmistelutoimet, tapaamisten järjestelyt ja kerää vielä palautteenkin.
Niksi Sihteeripalvelut palvelee joko halliten laajoja kokonaisuuksia tai osallistuen vain kapealla sektorilla esim. suurempien tapahtumien järjestelyyn – oma sihteeri todellakin on luksusta!
Erityisesti kasvavissa PK-sektorin yrityksissä erilaisia oman organisaation ylläpitoon liittyviä juoksevia tehtäviä tuntuu aina olevan enemmän kuin talossa on tekijöitä. Niksi Sihteeripalvelut auttaa ja tarjoaa joustavasti lisää tekijöitä juuri silloin kun kasvukivut ovat kovimmillaan.
Muuttuvassa maailmassa tiedon on oltava käytettävissä liikuttiinpa sitten missä tahansa. Usein ollaankin menossa maakunnissa tai maailmalla kun huomataan, että jokin päivän polttava asia on hoitamatta. Soitto vain ja Niksi auttaa! Tarjoamme asiakkaillemme käyttöön sähköisen dokumenttiarkiston, jonka avulla materiaalit ja isotkin tiedostot liikkuvat niin yrityksenne sisällä kuin yrityksenne ja sihteerin välillä nopeasti, turvallisesti ja varmasti.
Ota yhteyttä – rakennetaan yhdessä juuri teille räätälöity palvelukokonaisuus.
Niksin myyntipalvelut: 0207 579 332
